Mainos : Laatukoru

Yksi elämäntapamuutoksen parhaista kavereista on ollut älykello! Reilu pari vuotta sitten ostin toisen Garminin kelloni, joka on ollut mukana mun muutosmatkalla siitä lähtien. Reilun kuukauden ajan olen päässyt testaamaan tätä uutta treenikaveria, Garminin vivoactive 4s – älykelloa, jonka ihastuttavan ulkomuodon sisälle kello kätkee valtavan määrän käteviä ominaisuuksia.
Garminin älykellojen valtavan monipuoliset ominaisuudet ovat itselle siis entuudestaan osaksi tuttuja, mutta esittelen nyt minun lemppariominaisuudet tästä kauniista kellosta!
LIIKUNTASUORITUSTEN SEURANTA
Kelloa käytän pääsääntöisesti liikuntasuorituksien seuraamiseen. Liikuntasuorituksen jälkeen kello kertoo keskisykkeen, näyttää sykealueet graafisesti sekä kulutetut kalorit. Sykealueita pystyy seuraamaan myös toki treenin aikana, jolloin kello kertoo esimerkiksi oletko lämmittelyalueella vai kuntoa kehittävällä.

Garminin esiasetettuja lajeja on yli 20 ja niitä löytyy uinnista golfin kautta kävelyyn. Ja kaikkea siltä väliltä. Kuntosaliharjoittelun aikana voit merkata suoraa kelloosi käyttämäsi vastukset ja suoritetut sarjat. Sarjojen välissä kellossa on käynnissä sekuntikello, jotta sarjatauot ei veny vahingossa turhan pitkiksi.
SISÄINEN GPS
Sisäinen GPS takaa sen, että kännykkä voi jäädä lenkin ajaksi kotiin tai että kännykän akku ei kulu loppuun ennätysvauhtia! Sen ansiosta saat tarkalleen tietoon, kuinka pitkän lenkin teit ja keskinopeuden. Sisäisen GPSn avulla voit myös lähettää kellostasi hätäviestin ja tarkat koordinaatit yhteyshenkilöllesi, jos vaikka satut kaatumaan pahasti lenkillä.

GARMIN SOVELLUS
Garmin Connect -sovellus on helppo käyttää ja se pitää kaikki treenimerkintäsi tallella! Ollaampa me taidettu järjestää myös askeltavoitehaasteita seuraajien kanssa, joilla on Garminin kello. Hauska tapa motivoitua lähtemään lenkille!
Vaikka kelloa käytänkin pääsääntöisesti liikuntasuorituksien seurantaan, löytyy kellosta myös muita näppäriä ominaisuuksia, kuten
KUUKAUTISKIERRON SEURAAMINEN
Lukeudun niihin ihmisiin, jotka seuraavat kuukautiskiertoaan puhelinsovelluksen avulla. Aina välillä sen olemassaolo kuitenkin unohtuu ja merkkailut jäävät vähän niukiksi.
MUUSIKIN HALLINTA KELLOSTA
Tämä on yksi lempiominaisuuksistani! Kelloon saa ladattua oman treenisoittolistan suoraa Spotifystä ja kappaleita saa vaihdettua suoraa kellosta. Bluetoothin avulla saat liitettyä omat kuulokkeesi kelloon. Tämän ansiosta kännykän saa jättää pukuhuoneen puolelle tai lenkin ajaksi kotiin. Välillä on ihan sallittua viettää aikaa kännykän ulottumattomissa ja tämä ominaisuus mahdollistaa juuri tämän.

Näiden minun mainitsemien ominaisuuksien lisäksi kellossa on unenseuranta, pystyt tekemään kellon näytöltä ohjatun harjoituksen esimekiksi joogassa, voimaharjoittelussa tai pilateksessa. Kellolla pystyy myös maksamaan kauppaostokset lähimaksulla kelloon liitetyn kortin avulla, jos kesken lenkin tulee vaikka jano. Näiden ominaisuuksien lisäksi kellosta löytyy myös tavanomaiset älykellojen ominaisuudet, kuten viestien ja puheluiden näkyminen ja niin paljon muita.
Kaikkiin kellon ominaisuuksiin pääsee tutustumaan Laatukorun sivuilla, josta löytyy myös kätevä esittelyvideo!